Syyttömänä syntymään sattui hän tähän maahan pohjoiseen ja kylmään, jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai.
Perinteisen miehen kohtalon halus välttää poika tuo. En koskaan osta kirvestä, enkä koskaan viinaa juo. Muuten juon talon.
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin, vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin. Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa, hälle kohtalonkoura juottaa väkijuomaa.
Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin. kohti laukkaa viinakauppaa
Se miehen epätoivoon ajaa, kun halla viljaa korjaa. Keskeltä kylmän mullan hiljaa kylmä silmä tuijottaa, kun kirves kohoaa
Keskeltä kumpujen mullasta maan isät ylpeinä katsovat poikiaan, kun työttömyys, viina, kirves ja perhe lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa joka tuhansiin järviin juosta saa
Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää ei mittaa järki eikä kärki määrää. Joka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit ja kiinni pysyvät taivahan portit ja Einarin epätoivosta ne kertovat
