san. kalle ahola säv. kie von hertzen ahola olitte kummatkin seitsemäntoista kun löysitte sen suuren kultaisen avaimen tuntuu kuin siitä ikuisuus olisi vaikka vain viisi vuotta kulunut on harmaahiuksinen portinvartija hymyili teille ja kumarsi syvään hopeisen portin takana odotti kaupunki jolla on jumalan kasvot jokaisen sekunnin mukana muuttuvat muistot menneet puheet ja asiat pienestä pussista kauneutta pulittaa saa säkillisen rumuutta ootteko nähneet jo tarpeeksi uskoaksenne todeksi kaupungin jonne sovitte palaavanne vanhoina ja viisaina kunhan kuluu viisi vuotta palaatte takaisin kaupunkiin jolla on jumalan kasvot ei tarvita rahaa, ei loitsujakaan, se kultainen avain on aika ei tarvita karttaa, ei kompassia, hopeinen portti on mukananne ja se harmaahiuksinen portinvartija lahjottavissa on avaimella jos vain löydätte sen näiden vuosien jälkeen näiden vuosien, jotka hioivat särmät, repivät siivet näiden vuosien jotka kovalla kädellä kouluttivat itsepäisiä oppilaitaan kunhan kuluu viisi vuotta palaatte takaisin kaupunkiin jolla on jumalan kasvot ootteko nähneet liikaa uskoaksenne todeksi kaupungin jonne sovitte palaavanne vanhoina ja viisaina kymmenen vuoden kuluttua ei tarvita karttaa, ei kompassia...
